Mikä se on

  - Osakasomisteinen ruoka- ja palvelupiiri
  - Kestävän elämäntavan tuottaja- ja asuinyhteisö
  - Kansalaisyhteiskunnan hautomo
  - Ekorakentamisen koealue
  - Yhdessä omistettu luomutila

Missä se on

Kylän paikaksi löydettiin pitkällisen etsinnän jälkeen maatila Livonsaaresta, noin 35 kilometrin päästä Turusta, saariston rengastien sisäpuolelta. Livonsaareen pääsee siltaa pitkin (ks.kartta).

Mitä siellä on nyt

Perusteilla olevan yhteisökylän alueella on tällä hetkellä yksi asuinrakennus, maatalousrakennuksia sekä savusauna. Yhteisökylän osayleiskaavassa alueelle on varattu rakennuspaikkoja 19 asuinrakennukselle, kolmelle yhteisrakennukselle sekä liikerakennuksille.

Maapinta-alaa on noin 60 ha, josta peltoa 22 ha, metsää 28 ha ja kitukalliota 10 ha. Lisäksi tilaan kuuluu osuus 108 hehtaarin merialueeseen. Tilaa siis riittää, mutta jotta paikkaa voisi kutsua kyläksi, asumisen puitteissa on vielä rakentamista.

Entä jatkossa

Lähivuosina paikalle nousee parinkymmenen talon idyllinen maalaiskylä. Lue yhdyskuntasuunnitelmasta, mitä tilalle aluksi suunniteltiin. Suunnitelmat kuitenkin elävät kylän mukana.