Livonsaari-päivää juhlitaan lauantaina 15.6.

Livonsaaren kesän avajaisjuhlaa, Livonsaari-päivää ja savukalamarkkinoita, vietetään lauantaina 15.6. klo 10–14 vasta peruskorjatulla Livonsaaren Seurantalolla, Velkuantie 987.

Juhlapuheen pitää Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikko Rönnholm. Hän ottaa puheessaan klo 11 kantaa siihen, miten sote- ja kuntarakenneuudistuksen kanssa olisi syytä edetä Naantalin vajaan 20 000 asukkaan kaupungissa. Rönnholm kommentoi myös Naantaliin kuuluvien saaristoalueiden roolia kaupungin kehittämistyössä.

Vuoden Savustaja 2013 julkistetaan klo 12. Hän on henkilö, joka on ansiokkaasti toiminut
Livonsaaren ja sen asukkaitten hyväksi. Lapsille ja lapsenmielisille kentällä on puolestaan tarjolla mm. puujalkarata, puujalkavitsien keräyspiste ja hevosten maalausta.
Livonsaaren yhteisökylä ja osuuspuutarha esittelevät toimintaansa, löytyypä paikalta myös wanhan ajan pulmapelien tekijä vanginlukkoineen ja siansaparoineen.

Velkuan ja Livonsaaren yhteistyöhankkeen pisteessä jaetaan alueen ensimmäistä yhteistä tapahtumakalenteria, kysellään asukkaitten ideoita yhteistyön lisäämiseksi ja pyöritetään lasten lelunvaihtopistettä. Turun Seudun Jätehuollon neuvontapisteessä pohditaan puolestaan keinoja vähentää ruokahävikkiä ja jaetaan riperuokareseptejä. Ohjelmalavalla nähdään pariin otteeseen TSJ:n nukketeatteriesitys Hittijätti
Jätehitti.

Livonsaari-päivillä on lukuisten markkinapöytien tarjonnan lisäksi myynnissä perinteisiä saariston kalaherkkuja; silakkasoppaa, paistettuja silakoita, savukalaa.

Tapahtuman isäntänä toimii Pauli Saarinen ja musiikista vastaa hanuristi Tero Vall.

Tarkemmat ohjelmatiedot löytyvät osoitteesta www.livonsaari.fi. Tapahtuman järjestää Livonsaaren kyläyhdistys ry.

Aikataulu:

Klo 10 Livonsaari-päivän avaussanat lausuu päivän isäntä Pauli Saarinen
Klo 11 Juhlapuhe Naantalin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikko Rönnholm
Klo 12 Vuoden Savustajan 2013 julkistaminen
Klo 13 Arvaa kalan paino -kisan voittajan julkistaminen ja palkitseminen
Klo 13.30 Tikkakisan jne. voittajien palkitseminen
Klo 14 Markkinat päättyvät

Lisätiedot:

Livonsaaren kyläyhdistys ry:n puheenjohtaja Matti Nieminen, p. 0400 782 592
Livonsaaren kyläyhdistys ry:n sihteeri Ulla Piippo, ulla.piippo at gmail.com, p. 040 548 3591

Talkookutsu

Kesäkuun aikana on yhteisökylässä mahdollista osallistua ainakin kaksiin talotalkoisiin!

– – – – – – – – –

Olkisavitalon rakennustyöt polkaistaan talviunien jälkeen käyntiin. Talkoot pidetään tällä erää kesäkuun alussa, 8.-9.6. Molempina päivinä, lauantaina ja sunnuntaina, aloitetaan klo 10.

Suunnitelmissa on ainakin kevytsaviseinien loppuun saattaminen ja muita hommia, jos aikaa riittää. Talo tarjoaa lounaan ja päivällisen, majoitustilaa ei valitettavasti ole. Turun ja Naantalin majoituspaikat ovat toki maltillisen ajomatkan päässä: Naantaliin on täältä 20 km, Turkuun 35 km. Majoitusta voi kysyä myös Livonsaarelta Henttulan luomutilalta tai Velkuan Meriharakasta. Yhteystietoja majoituksiin löytyy täältä: www.velkua.fi kohdasta palvelut.

Talkoisiin kannattaa varautua työvaatteilla, joilla voi sukeltaa tarvittaessa kyynärpäitä myöten saveen, kumisaappailla tai muilla kuraa kestävillä kengillä ja kumihanskoilla.

Ilmoittautua voi suoraan Sannalle osoitteeseen  smaariamikkola at gmail.com tai puhelimitse 044 584 9968 ja kysyä tarvittaessa lisätietoja!

Tervetuloa!

– – – – – – – – –

Riemukallion talkoot 10.-14.6.

Riemukalliolla talkoillaan saviseinän junttausta ja rappaamista 10.-14.6. Tervetuloa mukaan! (Myös vauvankärryttelijälle paikka).

Ilmoittautua ja lisäkysymyksiä esittää voi Hanna Arimalle numeroon 0452311773

 

 

Otetaan vastaan tai ostetaan edullisesti: Polkupyörä tai pari

Etsimme muutamaa käyttökuntoista polkupyörää tulevan kesän EVS-vapaaehtoisille. He tulevat asumaan yhteisökylään viideksi kuukaudeksi, toukokuun alusta syyskuun loppuun.

Jos sinulla on ylimääräinen polkupyörä, josta haluat päästä eroon, ota yhteyttä:
Simo, p. 040 876 4346 tai info ät yhteisokyla.net.

Tukiosakkeita ja vuosittaiset kekri-juhlat

Nyt on jälleen se aika vuodesta, jolloin voit lunastaa pääsylippusi Livonsaaren yhteisökylän mainioihin kekri-juhliin ja samalla tukea yhteisökylän toimintaa.

Tuki- eli b-osakkeiden esimerkintä on nyt käynnissä, ja se jatkuu 19.10.2012 klo 16.00 saakka. Osakemerkinnät hyväksytään samana päivänä yhtiökokouksessa. Yhden osakkeen hinta on 220 €.

Kekri-juhlat järjestetään lauantaina 20.10.2012. Toimitusjohtajamme lähettää osakkaille kutsun juhliin.

Maksuohjeet

Maksa osakkeen tai osakkeiden summa Livonsaaren yhteisökylän tilille: 529500-229024.
Laita maksutietoihin koko nimesi, sähköpostiosoitteesi, osakelaji ja osakkeiden määrä. (esim. Matti Mainio, mainio@osoitteesi.fi, B-osake 2 kpl).

Osuuspuutarhan satokausi lähenee loppuaan, toiminta jatkuu?

Hienosti menneen osuuspuutarhan ensimmäisen vuoden satokausi käy vääjäämättömästi kohti loppuaan. Pellolla on vielä jonkin verran vihreää, mutta enimmäkseen juureksia, joita nostetaan talkoilla lokakuun puolella.

Ruoanvälityksen on tarkoitus jatkua osuuskauppa-toiminnan näköisenä myös satokauden jälkeen. Ideaa on kypsytelty jo tovi, ja ensimmäinen tapaaminen asian tiimoilta pidettiin viime maanantaina 10.9. Ajatus kiinnostaa, ja hyviä keskusteluja on syntynyt tarpeista, mahdollisuuksista ja haasteista. Yhteistyökumppaneita kuulostellaan, ja sopiva kauppapaikka on haussa.

Jos haluat osallistua uudenlaisen ruoanvälityskanavan järjestämiseen, ota yhteyttä! Lisätietoja myös Facebookissa.

Samuli Putro tukikonsertissa Livonsaarella la 25.8.

Samuli Putro, Tero-Petri, Lauri ”Arno” Ankerman ja Joni Ahonen esiintyvät lauantaina 25.8. klo 17–20 Livonsaaren Seurantalolla (Velkuantie 987) järjestettävässä tukikonsertissa.

Konsertin tarkoituksena on kerätä varoja tulipalossa tuhoutuneen (rakenteilla olleen) livonsaarelaistalon uudelleenrakentamiseen. Lipputulot menevät lyhentämättöminä suoraan kohteeseen.

Hyväntekeväisyyskonsertin lipun hinta on 20 euroa (opisk., työttömät tai alle 18-v. 10 e), lapset alle 12-v. ilmaiseksi. Liput paikan päältä.

Tule mukaan hyvälle asialle ja kuuntelemaan kunnon artisteja! Saatavissa myös ruokaa ja virvokkeita.

Konsertin juontaa Inkeri Aula, järjestäjänä toimii Livonsaaren yhteisökylä avustajanaan mm. Livonsaaren kyläyhdistys.

Tulipalo yhteisökylässä, keskeneräinen talo paloi, ihmiset pelastui

Yhteisökylässä on tapahtunut onnettomuus torstaina 28.6. iltapäivällä. Esan, Terhin, Ukon ja Ellin keskeneräinen omakotitalo & rakennustyömaa on tuhoutunut tulipalossa.

Hämynotkon tontilta näytti siltä, että koko mäki uhkaa palaa, kun bensakannut ja suuret hirret pamahtelivat, korkean männyn latva roihusi soihtuna ja liekit löivät korkealle metsän latvuksen yläpuolelle. Savu nousi patsaana ja peitti lähipellot.

Suureksi helpotukseksemme kaikki rakennuksella olleet ihmiset pelastuivat. Esan urhean kastelun ansiosta myös talon rungon viereinen saunamökki, perheen koti, pelastui, vaikka yksi seinä oli jo liekeissä.

Parin minuutin sisällä hätänumero sai useita soittoja, joten alueen VPK:t saivat tiedon nopeasti; ensimmäisenä paikalle ehti kauppias Askaisista paloautollaan. Palo oli saanut alkunsa rälläkän kipinästä rakennuksen ulkopuolella, jossa kipinä tarttui kuivaan ruokoon.

Talon eristäminen ruokotäytteellä oli aluillaan, joten ruokoa oli sekä talossa että sen ympärillä. Muuten palavaa ainesta oli lähinnä talon puurunko.

Livonsaaren kimppakyydit

Yhteisökylä on ryhtynyt ylläpitämään sähköpostilistaa kimppakyytien tarjoamista ja kyytitarpeiden ilmoittamista varten. Lähinnä kohderyhmänä ovat ihmiset, jotka asuvat tai käyvät usein Livonsaaressa (ei siis välttämättä yhteisökylässä).

Sähköpostilistan tarkoituksena on myös palvella yhteisökylän vieraita. Tämän mahdollistamiseksi myös listalle liittymättömät voivat lähettää pyyntöjä kimppakyydeistä.

Listalla tiedustellaan ja tarjotaan sellaisia kimppakyytejä, joissa lähtö tai paluu on Livonsaaressa.

Ohjeet kimppakyytien tiedustelemiseksi listalta
Ohjeet sähköpostilistalle liittymiseksi

Suuret Savenlaittajaiset 21.-30.4.2012

Tervetuloa Livonsaareen olki-savitalkoisiin 21.-30.4.2012

Tarkoituksena on tehdä olki-saviseinät asuinrakennukseen käyttäen liukuvalu-tekniikkaa. Työn kestosta ei ole tarkkaa tietoa, mutta tavoitteena on saada seinät valmiiksi viikon aikana.

Tehtäviin työvaiheisiin kuuluu sopivan saviliemen sekoittaminen tasosekoittimella, olki-savi-seoksen valmistaminen sekä seinän valaminen muottien avulla. Suuret Savenlaittajaiset on oivallinen tilaisuus oppia tekemään kevytsaviseinää!

Kevytsavirakentamisen konkari, arkkitehti Teuvo Ranki on lupautunut opastamaan työn alkuvaiheessa.

Talkoolaisille on tarjolla ruokaa, saunomista ja rajoitetusti majoitustilaa. Ilmoitathan tulostasi Simolle, sannala ät gmail.com

Tähän taloon tehdään olki-saviseinät!