Osuuspuutarhan satokausi lähenee loppuaan, toiminta jatkuu?

Hienosti menneen osuuspuutarhan ensimmäisen vuoden satokausi käy vääjäämättömästi kohti loppuaan. Pellolla on vielä jonkin verran vihreää, mutta enimmäkseen juureksia, joita nostetaan talkoilla lokakuun puolella.

Ruoanvälityksen on tarkoitus jatkua osuuskauppa-toiminnan näköisenä myös satokauden jälkeen. Ideaa on kypsytelty jo tovi, ja ensimmäinen tapaaminen asian tiimoilta pidettiin viime maanantaina 10.9. Ajatus kiinnostaa, ja hyviä keskusteluja on syntynyt tarpeista, mahdollisuuksista ja haasteista. Yhteistyökumppaneita kuulostellaan, ja sopiva kauppapaikka on haussa.

Jos haluat osallistua uudenlaisen ruoanvälityskanavan järjestämiseen, ota yhteyttä! Lisätietoja myös Facebookissa.